Viime keväänä silmiini sattui Vaskikirja-kustantamon kirjoituskutsu goottinovellien antologiaan. Hihkuin riemusta (oikeasti!), sillä olen lukenut paljon vanhaa ja uutta goottifiktiota ja haaveillut sen kirjoittamisesta. Kirjoituskutsu inspiroi ja motivoi niin, että päätin kirjoittaa vampyyritarinan ja lähettää sen goottiantologiaan ehdolle.
Eilen sain ilmoituksen, että novellini on hyväksytty mukaan antologiaan 11 muun novellin kanssa!
Kirjoittajana pääsee tutustumaan kivoihin miljöihin. Olen jo aiemmin kertonut käyneeni seikkailemassa Vähäjokilaaksossa ja Liedon Vanhalinnassa. Romaanipajassa kirjoittamani romaani Salaisuudet puolestaan perustuu pitkälti omaan vaihtarikokemukseeni amerikkalaisesta koulusta.
Luovan kirjoittamisen opinnoissa - erityisesti lyriikan taitamista harjoittavilla kursseilla - on painotettu vinoa katsetta. Katse on vino, kun näkee tutussa asiassa jotain uutta tai osaa katsella tuttua asiaa uudesta näkökulmasta. Kaipa lyriikkaan kuuluvan metaforisuuden ja muun symbolisuuden voi katsoa vinoksi, varsinkin jos onnistuu keksimään hyvän taikka monitulkintaisen metaforan.
Turun yliopistossa on Suomen yliopistojen ainoa luovan kirjoittamisen oppiaine lukuunottamatta avoimien yliopistojen opintotarjontaa. Oppiaineena luova kirjoittaminen on jatkuvasti lopettamisuhan alla, eivätkä yliopiston päättäjät vuosienkaan jälkeen ole tajunneet, miten hyödyllinen, tärkeä ja ainutlaatuinen oppiaine luova kirjoittaminen on.
En ole mikään aktiivinen fanifiktion kirjoittaja. Joskus jos olen lukenut jonkin oikein hyvän kirjan, josta kuitenkin tuntuu puuttuvan vielä jotain, saatan tarttua tietokoneen näppäimistöön ja kirjoittaa toisen kirjailijan hahmoilla ja maailmassa oman tarinani. Fanifiktion kirjoittaminen on helppoa, kun ei tarvitse ratkoa tarinan maailmaan liittyviä asioita ja ilmiöitä eikä rakentaa henkilöhahmoja. Tällainen kirjoittaminen on suorastaan rentouttavaa!
En juuri koskaan kuuntele musiikkia, kun kirjoitan. Musiikissa sanoitukset ovat minulle hyvin tärkeitä - olenhan sanojen ammattilainen - joten kuuntelen lyriikat aina hyvin tarkkaan. Kun kirjoitan, en pysty kuuntelemaan, ja niinpä musiikista tulee epämiellyttävää taustameteliä.
Oikoluen ja kommentoin parhaillani erään ystäväni romaanikäsikirjoitusta. Kässäristä keskustellessamme tuli puheeksi, miten hankalaa on rakkaudella kirjoitetun tekstin poistaminen. Sillä poistamista(kin) tarinan järkeväksi saattaminen edellyttää. Joskus pitää poistaa itselle kaikkein tärkeimmät tai inspiroivimmat kohdat. Ainakin minulla saattaa vierähtää kyynel tai kaksi, kun joudun hautaamaan omaa tekstiäni nimellä "Julkaisukelvottomat" kulkevaan kansioon.
Olen ensimmäiseltä ammatiltani arkeologi. Joskus olen sanonut asiaa kysyneille, että opiskelin arkeologiaa vain voidakseni kirjoittaa esihistoriallisen romaanin. Ei asia ihan niinkään ole, mutta en toisaalta ole myöskään arastellut käyttää tietojani ja tutkijantaitojani fiktiota kirjoittaessani. Tekeillä olevaa romaanikäsikirjoitustani Kalmistonmäkeä varten olen lukenut esimerkiksi rautakautisesta hylkeenpyynnistä, keramiikka-astioiden valmistuksesta ja Gotlannin esihistoriasta. Olen retkeillyt Vähäjokilaaksossa ja Liedon Vanhalinnassa tutkimassa tarinan tapahtumapaikkoja.
Historiallista fiktiota, goottiromantiikkaa, kasvutarinaa nuorille, historiallista fantasiaa, dekkaria, sci-fi-novelli, vähän lisää historiallista fiktiota. Ja muutama muu juttu. Näin voisi kuvailla tämänhetkistä ja lähitulevaisuuden elämääni.
Ai mitä? Haluat tietää tarkemmin? No hyvä. Lienee tarpeellista esitellä projektejani, sillä niiden kirjoittamista heijastelen syksyn blogikirjoituksissani.
***
"Nettisivut? Ihan oikeesti. Ethän sä edes ole kirjailija!"
Näin sanoi minulle - ei kukaan muu kuin minä itse, kun viime syksynä rupesin miettimään, pitäisikö minun väsätä itselleni oma kirjoittajafoorumi. Mietin, kiinnostuuko kukaan sellaisen kirjoittajan tarinoista, joka vasta unelmoi oman romaanin julkaisemisesta.