Oikoluen ja kommentoin parhaillani erään ystäväni romaanikäsikirjoitusta. Kässäristä keskustellessamme tuli puheeksi, miten hankalaa on rakkaudella kirjoitetun tekstin poistaminen. Sillä poistamista(kin) tarinan järkeväksi saattaminen edellyttää. Joskus pitää poistaa itselle kaikkein tärkeimmät tai inspiroivimmat kohdat. Ainakin minulla saattaa vierähtää kyynel tai kaksi, kun joudun hautaamaan omaa tekstiäni nimellä "Julkaisukelvottomat" kulkevaan kansioon.
Hyvä esimerkki poistamisen tuskasta on jo viime blogitekstissäni Arkeologisesta tiedosta fiktioksi siteeramani Raudanmaku. (Kirjoitan tästä novellista paljon, koska se on yksi kaikkein rakkaimpia kirjoitusprojektejani viime vuosina.) Teksti sai alkunsa, kun mieleni silmin näin lumisen maiseman, jonka lakeudessa kulkee ihmisjoukko suksin ja ahkioita vetäen. Tästä kuvasta syntyi tekstini alkuluku, jonka ongin Julkaisukelvottomista luettavaksenne:
Matka guos'sien kauppapaikalle kulkee vaarojen väliin jäävien vesien yli. Aavat järvet ja kiemurtelevat joet eivät pysty pysäyttämään rajton kulkua. Päinvastoin jäinen vedenpinta vauhdittaa matkantekoa. Täyteen pakattujen ahkioiden jalakset luistavat, sukset liukuvat vaivattomasti. Vaaran rinnettä noustessa viima saa silmät vuotamaan ja hengityksen jumiin keuhkoihin, mutta siihen matkalaiset ovat jo tottuneet, eivät enää välitä.
Matka kestää puoli kuunkiertoa, ja pienimmätkin sylivauvat toipuvat sen rasituksista ennen kuin guos'sit ehtivät taittaa oman tiensä lännestä kauppoja tekemään. Kauppamiehet tervehtivät kummallisella kielellään, ja siidan väki vastaa omallaan. Vähitellen tärkeimmät sanat tulevat tutuksi, niillä päästään yhteisymmärrykseen kaupoista. Vastineeksi turkiksista ja huolellisesti parkituista nahoista saadaan suolaa, muualta tuotua, niin kaukaa, ettei sitä voi edes ajatella.
Edellisenä talvena noaidi antoi guos'sien päällikölle vaimonsa tekemän naaliviitan, niin hienon, ettei toista ollut nähty ennen eikä jälkeen ja sai vastalahjaksi pussillisen aarteita, kannukseen ripustettaviksi, lahjoiksi jumalille. Naaliviitta tunnistetaan heti, kun kauppamies nyt astelee noaidin luo, kumartaa kunnioittavasti kuin ei koskaan aiemmin ja alkaa puhua sukujen yhdistämisestä.
Novellin ensimmäisessä versiossa käytin runsaasti saamenkielistä sanastoa, josta luovuin ymmärrettävyyden takia. Koko alkukohtauksesta jouduin luopumaan, koska se ei tuntunut imaisevan lukijaansa tarpeeksi nopeasti tarinan vietäväksi. Poistamista minulle ehdotti ihana ja rakas kirjoituspiirini Seula, jolle tietysti aluksi raivostuin tästä loukkaavasta ehdotuksesta.
Olen saanut niin paljon palautetta teksteistäni, että tiedän jo, miten suhtaudun "korjaa tää" -kommentteihin. Ensimmäinen reaktioni on suuttumus. Kun olen ajatellut ehdotuksia yön yli, ne alkavat tuntua järkeviltä. Useimmiten muutan kohtauksia, virkkeitä ja sanoja ehdotusten suuntaan mutta en aina. Ehdotukset nousevat yksittäisten lukijoiden lukukokemuksesta eli ovat subjektiivisia (vaikka seulalaiset ovatkin tekstejä paljon lukeneita ja kokeneita kommentoijia). Mitä useampi kommentoija ehdottaa korjausta tiettyyn kohtaan, sitä varmemmin korjaus kannattaa tehdä. Ehdottomasti kannattaa ottaa huomioon ne kommentit, jotka alkavat "mä en ihan ymmärtänyt tätä kohtaa".
Nyt Raudanmaun aloituskohtaus iskee suoraan toimintaan ja päähenkilön pään sisään. Alku kiihdyttää ihan toisella tavalla kuin alkuperäisessä versiossa. Novellin motiivi (rauta - veri) käy ilmi heti ensimmäisessä lauseessa.
Säästän kuitenkin aina kaikki tekstipätkäni, poistamanikin - siksi olenkin luonut Julkaisukelvottomat-kansion. Rakastan jokaista sanaa, jonka koskaan olen kirjoittanut. Rakastan niitäkin kohtia, jotka hävettävät (ja niitähän riittää!). Olkoot vain julkaisukelvottomia, ne ovat minun ajatuksiani. Ehkä niistä joskus voi lähteä syntymään uusi idea.