Antti ei ollut varma, mistä Sasun leikissä oli kyse. Poika makasi lattialla pitkin pituuttaan, pää nojasi käsivarteen. Hän liikutteli lego-ukkoja. Leikki oli sekava aikuisen silmiin, alustalle rakennettu lego-talo oli vähän sinne päin, pihalla oli pöytä, jonka ääressä ukot seisoivat. Antti muisti omien leikkiensä olleen järjestelmällisiä, leikin maailmassa kaikki oli niin kuin piti. Varmaan niin oli Sasunkin leikissä.
”Tahdotko, rouva Kokkinen?” Sasu mutisi ja nauraa kihersi.
Antti nosti lehden taas luettavaksi. Talouselämä nukutti häntä, piti välillä pitää tauko, kun Niko puolestaan luki sen joka perjantai kannesta kanteen Sasun nukkumaanmenon jälkeen.
”Antti”, Sasu sanoi. Hän seisoi yhtäkkiä Antin edessä mietteliään näköisenä. Antti hymyili lapselle. ”Miks nää vois mennä naimisiin?” Sasu nosti näytille lego-ukkonsa. Toisella oli vaalea pitkä tukka ja remonttireiskan housut. Toinen oli täysin kalju, ja sillä oli Darth Vader -vaatteet. Poika oli saanut Tähtien sota -legoja joululahjaksi edellisenä jouluna, mutta ei niillä näköjään kaukaisille galakseille matkustettu.
”Jos ne rakastaa toisiaan”, Antti ehdotti.
Sasu tutki ukkojaan. ”Rouva Kokkinen on jo vanha”, Sasu sanoi.
”Kyllä vanhat ihmiset voivat mennä naimisiin.”
”Onko isä naimisissa sun kanssa?”
Antti pudisti päätään. ”Ei ole.”
”Miksei?” Sasu kuulosti paheksuvalta. ”Isä rakastaa sua. Mä kuulin, kun se sano.”
Antti huokaisi. Hän laski lehden takaisin pöydälle. Mistä lapset keksivätkin näitä kysymyksiä! Ja vielä niin tarkat korvat. Antti olisi halunnut purkaa ärtymyksensä vallanpitäjiä kohtaan, mutta ei lapselle voinut.
”Laki sanoo, ettei me saada mennä naimisiin, vaikka me halutaan.”
Sasu ei ymmärtänyt, mistä oli kyse. Miten olisi voinutkaan, laki ei merkinnyt nelivuotiaalle yhtään mitään. Lapsi oli vapaa uskomaan kaiken, vapaa ajattelemaan, miten tahtoi. Sitä olisi pitänyt hyödyntää, Antti ajatteli. Kertoa vauvasta asti lapselle, että rakkaus oli aina hyvä, kahden miehen välillä, kahden naisen välillä. Ja tietysti miehen ja naisen välillä. Sitä he olivat Nikon kanssa tehneet, mutta laki oli heitä vastaan. Pian Sasukin ajautuisi yhteiskunnan raameihin, eikä Nikon ja Antin parisuhde olisi hänelle enää yksinkertainen itsestäänselvyys.
”Mutta Millan äiti ja isä on naimisissa”, Sasu sanoi.
”Nainen ja mies saavat lain mukaan mennä naimisiin”, Antti sanoi.
”Miksi sinä ja isä ette saa?”
Koska joidenkin ihmisten mielestä se on luonnotonta, Antti ajatteli. Mutta sitä hän ei lapselle sanoisi, ei halunnut olla se, joka kylvää viattomaan väärää tietoa.
”Koska laki sanoo niin.” Lailla perustelu oli typerää, mutta mitä muutakaan hän olisi voinut tehdä. Asia oli niin kuin se oli.
Sasu mietti taas, lego-ukot olivat puristettuina pienten nyrkkien sisään. Hän pudotti Darth Vader -asuisen ukon pöydälle Talouselämän päälle ja näpräsi blondin kanssa. Tukka lähti irti. Tunnollisesti Sasu vei sen lego-laatikkoon säilöön, niin kuin oli opetettu. Sitten hän palasi hakemaan toista ukkoa pöydältä.
”Mun leikissä kaikki, jotka rakastaa toisiaan, saa mennä naimisiin!” Sasu ilmoitti ja asetti kaljut ukkonsa rakentamansa pöydän ääreen.
Antti liikuttui, vedet nousivat silmiin. ”Se on kiva leikki”, hän sai sanottua. Ehkä vielä jonakin päivänä se olisi muutakin kuin kaukainen galaksi, jonne pääsi vain leikisti.
Novelli on alunperin julkaistu marraskuussa 2015 toisella nimellä blogissani, jota kirjoitan nimettömänä. Jos välttämättä haluat käydä lukemassa novellin alkuperäisestä julkaisupaikastaan, laita sähköpostia minerva.piha@gmail.com. Haluan mielelläni pitää blogini edelleen anonyyminä enkä siksi linkitä sitä tähän tai ilmoita sen nimeä. Tällä hetkellä Antti ja Niko muuten varmaan suunnittelevat häitään :)