Turun yliopistossa on Suomen yliopistojen ainoa luovan kirjoittamisen oppiaine lukuunottamatta avoimien yliopistojen opintotarjontaa. Oppiaineena luova kirjoittaminen on jatkuvasti lopettamisuhan alla, eivätkä yliopiston päättäjät vuosienkaan jälkeen ole tajunneet, miten hyödyllinen, tärkeä ja ainutlaatuinen oppiaine luova kirjoittaminen on.
Luovan kirjoittamisen opettajat ovat kirjoittamisen ammattilaisia - fiktion kirjoittajia, tietokirjoittajia, runoilijoita, draaman tekijöitä. You name it, they know it. Heistä jokainen on tekstin rakenteen ammattilainen, sanojen käytön virtuoosi ja mielenkiintoisen juonen punoja.
Mietitäänpä, mitä yliopisto-opiskelija tai -tutkija tekee työssään.
Kyllä, aivan oikein, kirjoittaa. Yliopistolla kirjoitetaan artikkeleita, tutkimusraportteja, monografioita, esseitä, pro gradu -tutkielmia, tenttivastauksia, tiedotteita, yleistajuisia kirjoituksia, tutkimussuunnitelmia... Itse asiassa tutkijan työ on enimmäkseen kirjoittamista silloin, kun ei lueta jonkun toisen kirjoittamaa tekstiä tai analysoida aineistoa.
Yliopistolaisen - ja ylipäätään melkein mihin tahansa työhön yliopistosta siirtyvän - on hallittava hyvän tekstin tekemisen taito. Ja mitkä ovat hyvän tekstin kriteerit? Selkeä rakenne, naseva sanojen käyttö, ymmärrettävyys ja koko tekstin läpi kulkeva punainen lanka eli juoni.
Missä oppiaineessa hyvän tekstin taitajia on?
Kyllä, aivan oikein, luovassa kirjoittamisessa.
En ymmärrä, miksi Turun yliopisto ei laajasti hyödynnä luovan kirjoittamisen ammattilaisia, kun niitä kerran ihan oman yliopiston työhuoneissa istuu työskentelemässä. Toki luova kirjoittaminen on järjestänyt kursseja. Olin itsekin yhdellä aivan loistavalla kurssilla: luovaa kirjoittamista graduntekijöille. Kyseinen kurssi auttoi minua saamaan gradun nopeasti valmiiksi ja samalla pääsin harjoittelemaan tieteellisen tekstin rakenteen suunnittelua, tieteen yleistajuistamista ja pohtimaan, millainen juoni tutkimuksessa toimii.
Ei liene tarpeen sanoa, että sain gradustani valtavan hyvän arvosanan.
Näitä kursseja pitäisi olla enemmän. Jokaisen yliopisto-opiskelijan ja jatko-opiskelijan pitäisi käydä vähintään yksi jonkinlainen (luovan) tietokirjoittamisen kurssi yliopistouransa aikana. Eikä kurssi olisi kokeneemmillekaan tutkijoille pahitteeksi.
Varsinaisille luovan kirjoittamisen opiskelijoille - siis niille, jotka tekevät luovan kirjoittamisen opintoja sivuaineena - oppiaine tarjoaa aivan ainutlaatuisen mahdollisuuden kehittyä kirjoittajana niin, että unelma kirjailijaksi pääsemisestä ei enää olekaan naurettava. Itse olen luovan kirjoittamisen opintojen aloittamisen jälkeen 2014 päässyt julkaisemaan tekstejäni monissa antologioissa ja lehdissä, mitä ei tapahtunut koskaan ennen vuotta 2014. Luovassa kirjoittamisessa opiskelleista monet ovat julkaisseet romaanin, runokokoelman tai muun ansiokkaan kirjallisen teoksen opintojen aikana tai niiden päätyttyä. Salla Simukka lienee luovan kirjoittamisen opiskelijoista kuuluisimpia - ja nyt hänen Lumikki-kirjoistaan ollaan väsäämässä elokuvaa Hollywoodissa!
En ole missään muussa yliopiston oppiaineessa oppinut niin paljon kuin luovassa kirjoittamisessa. Luovan kirjoittamisen opinnot ovat parasta, mitä minulle on opiskeluaikanani tapahtunut. Veikkaan, että suurin osa luovan kirjoittamisen opiskelijoista yhtyy mielipiteeseeni.