Liukuovet avautuivat hitaasti. Aada rääkyi korvanjuuressa täyttä kurkkua, ja parkkipaikalla luovivien ihmisten päät kääntyivät paheksuvina meidän suuntaamme.
”Aina ovissa on jotain vikaa”, mutisin ja yritin korjata vauvan asentoa sylissäni. Aada ei halunnut. Hän heittäytyi taaksepäin ja huusi vielä kauheammin. ”Ei sunkaan selkäranka ole kuminauhasta tehty!”, sanoin.
Luikahdin viimein ovista sisään. Ryntäsin suoraan vessojen suuntaan pitkän käytävän päähän. ABC-asema oli minulle tuttu entuudestaan, luojalle kiitos siitä. Siihen lykky sitten päättyikin. Lastenhoitohuone oli varattuna, ja oven takana odotteli vuoroaan isä parivuotiaan kakaransa kanssa. Isä roikotti puhdasta vaippaa kädessään. He kääntyivät katsomaan, kun parkkeerasin itseni ja kirkuvan Aadan heidän taakseen. Poskiani alkoi kuumottaa.
Sitten tunsin Aadan niskassa jotain tahmeaa ja lämmintä. Se liiskaantui sormien välissä ja alkoi haista. Selkäkakka.
Lastenhoitohuoneen ovi avautui, ja rauhallinen äiti tuli sieltä hymyilevän pikkuvauvan kanssa. Edessämme oleva isä katsoi meitä myötätuntoisesti.
”Mä luulen, että teidän asianne on vähän kiireellisempi kuin meidän”, hän sanoi ja nyökkäsi hoitohuoneen suuntaan. Minulla meni hetki, ennen kuin ymmärsin, miehen huomanneen ahdinkomme. Sitten ryntäsin sisään ja lukitsin visusti oven.
Laskin Aadan hoitopöydälle ja rojautin hoitokassin lattialle.
”Ihan hullun hommaa raahata sua näin pitkällä matkalla!” sanoin. Matkaa oli takana viisi tuntia. ”Ei ihme, että harmittaa.” Aada vastasi itkemällä lohduttomasti.
Kuorin vaatteet vauvan päältä. Kakkaa oli Aadan hiuksissakin. Nostin vauvan käsivarrelleni ja kiikutin lavuaarin ylle. Lämpimän veden valuessa vauvan selkään itku alkoi laantua. Vehnänvärinen tukka muuttui tummaksi kastuessaan ja vesi pehmensi ihon vaaleanpunaiseksi. Aada yritti kurotella hanaa varpaillaan.
”Noin. Onko nyt parempi?” kysyin puettuani kuivan vaipan ja puhtaat vaatteet Aadalle.
”Tä-tä-tää”, sanoi Aada ja hymyili niin, että kaksi pientä alahammasta vilkkuivat.
Oven takana käytävällä seisoi edelleen isä pitäen lastaan kädestä kiinni. Lapsi puristi kainalossaan pupua, jonka korvat näyttivät hiutuneilta ja imeskellyiltä. Hymyilin lapselle ja nostin katseeni hänen isäänsä.
”Kiitos.”
Isä nyökkäsi. ”Been there, done that.”
Isä talutti lapsensa hoitohuoneeseen ja veti oven perässään kiinni.
”Mennääs sitten”, sanoin. ”Enää puolituntia kotiin.” Liukuovetkin toimivat moitteetta.